Huopakattomiehet - PoijuVillojen tulityöntekijät

21.12.2015 15:13

On hauska seurata kun hämärässä talvipäivässä PoijuVillojen
rakennustyömaalla, talojen katoilla, heiluu miesten käsissä pieniä tulenlieskoja.
Menin ihmettelemään lähempää mistä on kyse ja nappasin pari valokuvaa
katontekijöistä.

Suomen Huopakatto Oy:n työntekijät ovat urakoineet
Villojemme huopakattoja koko loppuvuoden sen mukaan kun kattorakenteet ovat
valmistuneet. Janne Honkonen, yrittäjä ja toimitusjohtaja kyseisestä
yrityksestä, kertoi että työskentely talviaikana on toki haasteellisempaa ja
hitaampaa kuin kesällä hyvällä säällä mutta ei kuitenkaan uutta tai
ihmeellistä. Tämä oululainen yritys on ollut toiminnassa 2 vuotta ja
yrittäjällä itsellään on 26 vuoden kokemus alasta.  Tämän hetken tuntuman mukaan Oulussa ja sen
ympäristössä on hyvin töitä tälle 4 vakituisen ja kesäsesongilla 8 sesonkityöntekijän
firmalle.

Huopa on sinällään nykyisin aika yleinen materiaali katossa,
erityisesti pulpettikattojen yleistyessä on huopakatoille riittänyt kysyntää. Nallikarissa
Villojen katot rakennetaan maan tasossa ja nostetaan valmiina seinäelementtien
päälle, jolloin työskentely on turvallisempaa ja helpompaa. Työmaalla tehdään
pitkää päivää kun säät on suotuisat, sillä huopa vaatii kuivan alustan tarttuakseen
kunnolla. Eli näkemäni lieskat näkyvät kun huopaa kiinnitetään hitsaamalla
nestekaasuliekillä.

Mikäli kaikki menee suunnitelmien mukaan, tehdään jouluaaton
aattona viimeinen PoijuVillat -alueen huopakatto, minkä jälkeen pääsee tämän
urakan puolesta huopakattojen tekijätkin joulun viettoon.

www.suomenhuopakatto.fi


Takaisin

Yhteystiedot

www.nallikari.fi

© 2015 Kaikki oikeudet pidätetään.

Tee nettisivusto ilmaiseksiWebnode